Ihmisen jolla on dyykkarin sielu, on tosi vaikea kulkea roskiksien ohi niihin kurkkaamatta. Ja isojen roskalavojen ohi mahdotonta. Tästä seuraa se, että kaikenlaista roinaa kertyy, mutta joskus tulee tehtyä myös huippulöytöjä.
Meidän talon naapurissa on päiväkoti, ja päiväkodissa remontoitiin. Edessä oli iso roskalava, ja roskalavalla puolapuut. Oikeat Karhu-merkkiset puolapuut! Ei niitä sinne voinut jättää, kiikutin kotiin, ja lastenhuoneeseen raivattiin pätkä seinää tyhjäksi. Puolapuut seinälle järeillä pulteilla, ja kiipeilemään.
Muutaman päivän päästä tuntui, että jotain vielä puuttuu. Printtasin eri fonteilla suuria kirjaimia ja numeroita paperille, kopioin tussilla kontaktimuoville, ja leikkasin muovista mattoveitsellä sapluunat. Maalina limenvihreä liitutaulumaali, joka oli jo muutaman vuoden odottanut kaapissa käyttötarkoitustaan.
Kirjaimien ja numeroiden avulla on helppo keksiä monenlaisia leikkejä, äidinkielen- ja matematiikantaidot karttuvat siinä samalla huomaamatta. Ja vieläpä liikunnan ohessa, oi mikä superlelu!
Vauuu! Mä haluisin meillä kovasti tuollaiset puolapuut, ihan aarre löytää roskiksesta! Olen kyttäillyt toria ja huutonettiäkin, mutta ovat sielläkin arvossaan. Ehkä munkin eteen osuu jossain vaiheessa tuollainen roskis! :)
VastaaPoistaJoo, joskus aina onnistaa! :) Kannattaa kyttäillä myös vanhojen koulujen irtaimistohuutokauppoja, kaverit oli huutaneet sellaisesta koko seinän leveydeltä puolapuita puoli-ilmaiseksi.
Poista