keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Rokulipäivä (jos toinenkin)


Meillä pidetään välillä rokulipäiviä, ollaan siitä onnekkaassa elämäntilanteessa, että sellainen on vielä toistaiseksi toisinaan mahdollista. Rokulipäivinä ei tarvitse tehdä mitään, ja usein juuri sen takia saa kaikenlaista tehtyä. Tässä parin rokulipäivän tuotoksia. 

Sain haasteen This Storyline - blogin Sadulta pohtia omaa äitiyttäni, mutta koska tämä on pääasiassa käsityöblogi, kovin syväluotaavaa analyysiä ei mukaan mahdu. Luvassa on kuitenkin vähän tavallista enemmän tekstiä kuvien ohessa. Yrittäkää kestää.




Pienen kangaskaupan loppuunmyynnistä tarttui joskus mukaan tikkikankaan palasia. Ja Vaahtomuovikaupasta metrivetoketjua. Mielessä oli jo pitkään kummitellut idea ommella lastenhuoneeseen säkkituoli, joka nielaisisi pehmoeläimet ja tyynykasat lattialta. Tähän tyyliin.




Millainen äiti olet?

Poika heräili joku aamu kainalossa, ja sanoi että: "Äiti, sä oot kyllä useimmiten aika ihana, mutta välillä vähän ärsyttävä." Vastasin: "Arvaa mitä? Niin sinäkin."

Siinä päästiin muutamalla sanalla äitiyteni ytimeen.




Säkki nielaisi kauhesti tavaraa, ja kantaa kaksi lasta.




Eroaako se, millainen äiti olet, paljon siitä millainen äiti ajattelit olevasi ennen lapsia?

Toki, äitiys on opettavaista, joka päivä ymmärtää paremmin ja paremmin ettei ymmärrä mistään mitään.




Rusettipipoa tyttö oli toivonut jo pitkään.




Ensin ompelin rusetin, ja asettelin suunnilleen siihen mihin oletin pipon alareunan asettuvan. Muuten pipo on tämän superhelpon mallin mukaan ommeltu.




Mitä teet mielestäsi oikein, mitä sinun tulisi tehdä toisin?

Rakastan lapsiani kuuhun ja takaisin. Mutta joskus olen liian äreä äiti.




Oletko varovainen äiti?

Aikamoinen hulttio. Olen aiheuttanut traumoja tönäämällä yksivuotiaan pulkkamäestä yksin alas, ja yllyttämällä juuri polkemaan oppinutta ajamaan alamäessä liian lujaa. Ja järveen on tiputtu monta kertaa. Myös marraskuussa. Onneksi lapsilla on isä jolla on järki päässä.




Sisko sai siis myssyn, ja velikin halusi jotain. Vauvalahjaksi rakkaalta tädiltä saatu maailman tärkein örkki nimeltä Ö oli vastikään saanut äidin, rouva Pöön, pojan omin käsin ommeltuna, oih! Askarreltiin sitten perheenlisäystä.




Herkut, rytmit, ulkoilu ja ruutuaika?

Herkkuja vähän, mutta joka päivä. Rytmit kohtuullisesti hallussa. Ulkoilu mieluiten metsässä. Ruutuaikaa sen verran että äiti ehtii välillä vähän levätä.



Happy family.


Mitä olet kopioinut kasvatukseen vanhemmiltasi?

Aina saa tulla viereen nukkumaan.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti